keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Kevät 2021

Koulutusta ja arviointia

(Ensin pahoittelut aiempien postauksien kuvien poistumisesta! Tämä siis johtuu teknisistä muutoksista, joita hallinnon tileissä tehtiin.)

Kevät on kulunut nopsaan ja edelleen covid 19-pandemia on varjostanut arkeamme. Sillä on ollut osansa siihen, että esimerkiksi teamsin käytöstä on tullut uusi normaali toimintatapa koulutusten ja palaverien järjestämiseen. Vuorovaikutuksellisuus ja yhteinen keskustelu ovat auttamatta jääneet vähemmälle. Kuitenkin, olemme pystyneet toteuttamaan hankkeen toimet pääsääntöisesti suunnitellusti. Hanketyöntekijä on kouluttanut yksikkökohtaisesti henkilöstöä pedatiimeissä, työilloissa ja erilaisissa yksiköiden "sekaryhmissä" aiheina:
  • tunnetaidot ja haastavat kasvatustilanteet
  • lasten itsesäätely ja vaikeat tunteet varhaiskasvatuksessa
  • kokopäiväpedagogiikka
  • leikki   
Keväällä 2020 hanketyöntekijä kiersi yksiköissä ja ryhmissä "huomaa hyvä"- ajatuksella ja käyntejä jatkettiin syksyllä 2020. Koronarajoitukset estivät käynnit perhepäivähoitajien kotona, joten hanketyöntekijä jalkautui aamu-ulkoiluun perhepäivähoitajien  kanssa marraskuussa 2020- maaliskuussa 2021. Yhteensä ryhmäkäyntejä toteutui päiväkodeissa 42/43, esiopetuksessa 10/15 ja perhepäivähoidossa 16/17.

Koronarajoitusten vuoksi huoltajille suunniteltu luentoilta lasten tunne- ja itsesäätelytaidoista jäi pitämättä. Sen sijaan huoltajille tehtiin esite tunnetaidoista ja sitä painettiin 1000 kpl. Esitettä jaetaan keväällä 2021 varhaiskasvatuskeskustelujen yhteydessä. 

Tuutoritapaamisissa on yhdessä esihenkilöiden kanssa arvioitu ja suunniteltu jatkotoimintaa sekä mietitty tuutoritoiminnan vuosikelloa ensi toimikaudeksi. 

Huhtikuussa henkilöstölle toteutettiin forms -arviointikysely hankkeen vaikutuksista. Tulosten mukaan hankkeen toimilla on ollut vaikuttavuutta ja voidaan sanoa, että hankkeen tavoitteet (kasvattajien tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittäminen, lasten tunne- ja itsesäätelytaitojen tukeminen, aistiherkkyyksien huomiointi ja tukeminen arjessa sekä tunnetuutoritoiminta) on ainakin osittain saavutettu ja tästä on hyvä jatkaa työtä myös ensi toimikaudella. 

Hankkeessa tehdyt materiaalit ovat henkilöstön käytettävissä hallinnon asemalla TUTUTU- kansiossa. Tunnetaitojen tutkimista ja tukemista jatketaan monin eri tavoin myös ensi toimikaudella!

Hankkeen päätöswebinaari pidettiin 17.5.2021 ja tässä vielä kooste siitä kuvina sekä ikään kuin clousaus hankkeen elinkaaresta: 






























Erityiskiitos upeasti hankkeeseen sitoutuneelle ja innostuneelle henkilöstölle sekä esihenkilöille hyvästä yhteistyöstä!

Jatkamme tunteiden tutkimista ja tukemista myös 2021-2023 innovatiiviset oppimisympäristöt varhaiskasvatuksessa  Vuorovaikutusta diginä - etänä ja livenä -hankkeessa. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti